Ajankohtaista

  • Uutiset
  • 28.09.2017

Mistä idea Toiseen tuntemattomaan syntyi?

Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tiimoilta käytiin keskustelua siitä, miksi sotatarinat kerrotaan aina miesten kautta. Kirsi Pihan työpaikalla, viestintätoimisto Ellun Kanoissa, kyseinen keskustelu johti ideaan toisenlaisesta sotatarinasta – Toisesta tuntemattomasta.

Totesimme, että totta hemmetissä Tuntematon sotilas -elokuva kertoo tarinan miehistä. Se perustuu Väinö Linnan romaaniin, joka on kerrottu sodassa olleiden miesten näkökulmasta. Siitä syntyikin ajatus, että mehän tarvitsemme kokonaan uuden teoksen, joka käsittelee sotavuosia naisten näkökulmasta, Kirsi Piha kertoo.

Samaan aikaan kun miehet olivat rintamalla, naiset hoitivat lapsia ja kotia ja kävivät töissä. He pyörittivät yhteiskuntaa. Kotirintamalla elettiin raskasta arkea ja kaivattiin rintamalle lähteneitä.

Tämä toinen näkökulma, ansaitsi tulla kerrotuksi. Niinpä päätimme tehdä Tuntemattomasta Sotilaasta inspiroituneen teoksen, jossa nainen on pääosassa, kertojana, näkijänä ja kokijana.

WSOY ja Ellun Kanat kutsuivat 22 suomalaiskirjailijaa kertomaan tarinoita Tuntemattoman sotilaan naishenkilöiden kautta. Alkuperäisteoksessa naishahmot ovat piilossa tarinan sivulauseissa. Toisessa tuntemattomassa pääsemme tutustumaan heihin ja voimme oppia jotain uutta myös rintamalle lähteneistä.

Naishahmojen tarinat näyttävät meille myös tutuista hahmoista toisen puolen, jota rintamatarina ei ehkä anna meidän nähdä, Piha summaa.

Toisen tuntemattoman ilmestyminen lähestyy. Novellikokoelma julkaistaan Turun kirjamessuilla 6.10.